print home

Tukea koulutukseen
- Koulutus ja osaamisen kartuttaminen

Tuki koskee koulutusta ja osaamisen kartuttamiseen tähtääviä hankkeita Luoteis-Venäjällä ja Valko-Venäjällä Pohjoismaiden projektivientirahaston sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston Tietämyksen kartuttamisen ja verkostot- ohjelman puitteissa.

Yritys, jolle on myönnetty Nopef-laina Luoteis-Venäjälle tai Valko-Venäjälle sijoittuvalle esitutkimushankkeelle ja joka on päättänyt aloittaa liiketoiminnan jommassakummassa näistä maista hankkeen perusteella, voi hakea tukea paikallisen yrityksen paikallisen henkilökunnan koulutukseen ja osaamisen kartuttamiseen.

 

Yleiset ehdot:

  • Luoteis-Venäjälle* tai Valko-Venäjälle sijoittuva, Nopefin tukea saanut hanke on päättynyt.
  • Tuki ei koske muita kohdemaita.
  • Tukea hakeva yritys on päättänyt perustaa yrityksen tai ostaa paikallisen, toimivan yrityksen osittain tai kokonaan.
  • Tukea voivat hakea 1.1. 2007 jälkeen perustetut yritykset.
  • Henkilökuntaa on palkattu uuteen yritykseen ja sen toiminta on alkanut.
  • Pohjoismainen yritys on määritellyt ryhmän paikallista henkilökuntaa joka ryhmänä on koulutettava emoyhtiön tiloissa.
  • Tuki maksetaan aina jälkikäteen, koulutuksen päätyttyä.

* Luoteis-Venäjä= Leningrad oblast, Murmansk oblast, Karjalan tasavalta, Kaliningrad, Pskov oblast ja Pietari

 

Miten paljon tukea voi saada koulutukseen ja mitä se kattaa?

  • Hakijayritys voi hakea tukea, jonka suuruus on 110 €/henkilö/vrk, kuitenkin enintään 15.000 €.
  • Enintään 10 henkilöä voi osallistua, ja se on järjestettävä heille ryhmässä ja samanaikaisesti.
  • Koulutus kestää korkeintaan 14 päivää.
  • Tuen puitteissa korvattavat kulut ovat viisumikulut, matkaliput, hotelli/majoituskustannukset ja koulutuksen yhteydessä syntyvät ruokailukulut.
  • Koulutus voi koskea kaikkia henkilöstöryhmiä.
  • Koulutus on järjestettävä yrityksen omissa tiloissa. Ulkopuolisten tilojen kustannuksista vastaa yritys itse.

 

Miten tukea haetaan?

Tukihakemus tehdään siten, että yritys jättää (1) hakemuslomakkeen sekä (2) koulutusraportin, joiden perusteella Nopefin luottokomitea päättää tuen myöntämisestä.

  1. Hakemuslomakkeessa eritellään kustannukset. Täytetyn lomakkeen tarkastaa ja allekirjoittaa yrityksen varsinainen tilintarkastaja.
  2. Koulutusraportista ilmenee selkeästi:
  • Keitä on koulutettu
  • Millä alalla
  • Yrityksen oma arvio koulutuksen tuloksesta
  • Olisiko jokin seikka voitu tehdä eri lailla tai paremmin?
  • Vastaamme mielellämme ohjelmaa koskeviin kysymyksiin.

 

Yleistä tietoa Pohjoismaiden ministerineuvoston Tietämyksen kartuttaminen ja verkostot-ohjelmasta löytyy nettiosoitteessa:

www.norden.org

Tervetuloa hakijaksi!